TEDDY – Viimeinen tiedote
TEDDY-tutkimus (The Environmental Determinants of Diabetes in the Young) on päättymässä maaliskuun 2025 aikana. Tämä vuodesta 2004 käynnissä ollut kansainvälinen tyypin 1 diabetestutkimus on ollut monella tapaa ainutlaatuinen ja opettavainen koko TEDDY-tutkimusyhteisölle. Tutkimusta on tehty Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa ja yhteensä 8667 lasta on lähtenyt mukaan tutkimukseen. Suomalaisten TEDDY-tutkittavien osuus tästä on 21 % eli 1833 lasta! Näiden jokaisen suomalaisen lapsen panos TEDDY-tutkimukseen on ollut merkittävää – onhan tyypin 1 diabetes on Suomessa väkimäärään nähden yleisempi sairaus kuin missään muussa maassa maailmassa.
Tutkimus, jossa lasta seurataan vauvaikäisestä mahdollisesti aina 15 vuoden ikään saakka on vaatinut perheiltä paljon. TEDDY-tutkimuksessa on moninaisten biologisten näytteiden keräämisen lisäksi kyselty mm. sairauksista, harrastuksista, ja elämänkokemuksista sekä pyydetty ruokapäiväkirjan ja liikuntamittarin pitoa. Se on valtava määrä työtä ja paljon pyydetty tutkimusperheeltä. Iso kiitos kaikesta tästä! Jotta kansainväliset TEDDY-keskukset tekisivät tutkimusta tismalleen samoin, vaatii se tutkimuksen hyvää hallintaa ja koordinointia: tutkimuskyselyt on käännetty viidelle eri kielelle, kaikki tieto on tallennettu koodattuna tutkimuksen ainutlaatuiseen tietokantaan ja keskitettyyn näytevarastoon on kerätty nyt liki kuusi miljoonaa koodattua näytettä. Vaikka TEDDY-seuranta on päättymässä, se ei tarkoita, että TEDDY-tutkimus päättyisi. Päinvastoin. Tästä kaikki vasta alkaa! TEDDY:ssä on jo tähän mennessä julkaistu 171 vertaisarvioitua, tieteellistä julkaisua. Kun viimeisin TEDDY-tutkimukseen osallistunut nuori saa 15-vuotiskäynnin suoritettua ja kaikki tieto on tallennettu ja näytteet analysoitu, siitä alkaa tutkijoiden aivoriihi!
Mikäli haluat jatkossa tietää TEDDY-tutkimuksen löydöksistä, voi PubMed-tietokannasta https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/ hakea Advanced-hakua käyttäen julkaisuja TEDDY-sanahaulla ja yhdistelemällä siihen omia kiinnostuksen kohteita, esim. type 1 diabetes, infections, celiac disease, nutrition – mikä ikinä sinua kiinnostaa. TEDDY:n omat nettisivut https://teddy.epi.usf.edu/ ovat myös toistaiseksi auki ja siellä ”Information for Participants and Families” linkin kautta pääsee myös käsiksi tutkimusjulkaisuihin.
Lopuksi haluamme esittää lämpimät kiitokset koko TEDDY-tutkimusryhmän puolesta kaikille TEDDY-perheille vuosien uutterasta työstä tyypin 1 diabetestutkimuksen hyväksi. On ollut ilo olla mukana kaikessa tässä. Kiitos.


TEDDY-tutkimuksen kokous Orlandossa 22.-24.1.2025