Raskausajan seurantatutkimus

Tähänastiset DIPP-tutkimuksen tulokset ovat osoittaneet, että diabetekseen johtava tautiprosessi voi käynnistyä jo varhain, ensimmäisen ikävuoden tai jopa raskauden aikana. Lisäksi tiedetään, että perheessä esiintyvä tyypin 1 diabetes lisää lapsen sairastumisriskiä. Perinnöllinen alttius ei kuitenkaan yksin riitä aiheuttamaan tyypin 1 diabetesta, vaan lisäksi tarvitaan muita laukaisevia tekijöitä, joita voisivat olla mm. infektiot tai ravintotekijät.

DIPP-tutkimus on laajentunut uuteen raskausajan seurantavaiheeseen, jotta saisimme tietoa mahdollisista tyypin 1 diabeteksen hyvin varhaisista tekijöistä. Raskausajan seurantaan rekrytoidaan sellaisia odottavia perheitä, joissa syntyvän lapsen äidillä, isällä tai sisaruksella on tyypin 1 diabetes. Keräämme tietoa koko perheestä ja raskausajan ympäristöstä. Äidin seurantaan raskausaikana sisältyy kaksi tutkimuskäyntiä ja isälle sekä sisarukselle yksi tutkimuskäynti. Syntyneeltä lapselta kerätään napaverinäyte ja näytteitä varhaisen mikrobiston tutkimiseksi. Häntä pyydetään myös mukaan DIPP-seurantatutkimukseen riippumatta siitä, mikä napaverinäytteestä määritettävä perinnöllinen diabetesalttius hänellä on.

Pyrimme tunnistamaan raskausajan seurantaan sopivia perheitä jo alkuraskaudessa tehden yhteistyötä mm. äitiysneuvoloiden kanssa.

Lisätietoja:
Oulu: tutkimushoitaja Taru Karjalainen, 050 477 1472, taru.karjalainen(at)oulu.fi
Turku: tutkimushoitaja Sini Runola, 050 472 0417, sini.runola(at)tyks.fi ja tutkimushoitaja Eeva Varjonen, 050 401 2668, eeva.varjonen(at)tyks.fi

Total Page Visits: 993 - Today Page Visits: 1